Katson ulos keittiön ikkunasta ja ihmettelen mihin kesä katos. Ulos ei uskalla mennä, jos ei laita ihanaa eskimotalvitakkia päälle ja villasukat on ihan must have. Syksyt on mulle aina ahdistavaa aikaa kylmyytensä ja pimeytensä vuoksi. Musiikit vaihtuu melankoliseen räppiin, niinku Pyhimykseen ja voisin vain käpertyä peiton alle talviunille, vaikka läksypino uhkaa sortua niskaan. Tänä vuonna on kuitenkin ihan toisin. Nyt kun nään miten aurinko paistaa meidän pihapuihin ja hento tuuli pudottaa lehtiä, niin en voi olla ajattelematta kuinka kaunis tää vuodenaika on. Tää on myös jotenkin lohdullista, kun kaikki mun kevään ja kesän levottomuudesta muistuttava varisee pois ja sitten aikanaan hautautuu kokonaan lumen alle. Mieli tyhjentyy ja jälleen mulla on vihdoinkin rauha.
7.10 tapahtui jotain ihanaa. Musta tuli täti veljen pienelle pojalle. Ei sitä voi käsittää, kuinka nopeasti voi syntyä rakkaus kun näkee pienen, päivän vanhan vauvan. Siskoa lainaten, se pieni hurmuri tulee hukkumaan jouluna lahjoihin.
Ihanaa syyslomaa kaikille vielä vähän myöhässä ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti